Meille Projektivoimalla on ensiarvoisen tärkeää työturvallisuus sekä työntekijöidemme terveys. Me pidämme huolta siitä, että työntekijämme on ohjeistettu asianmukaisesti ja mukana on tarvittavat hygieniatarvikkeet.

Työskentely työmailla

Kuten olemme vuoden aikana jo oppineet, COVID-19 tarttuu lähikontaktissa. Mitä enemmän ihmisiä pienessä tilassa, sitä todennäköisempi vaara on saada tartunta. Työmailla usein hommia painetaan vierekkäin tai ahtaissa tiloissa ja näin riski sairastua on suurempi. Miten työmailla sitten pystytään välttämään kontakteja?

1. Sairastetaan kotona. Kipeänä ei tulla töihin.
2. Huolehditaan hygieniasta. Työmailla on käsienpesupisteitä ja käsiendesinfiointiaineista on erikseen työntekijämme ohjeistettu.
3. Pidetään tauot porrastetusti. Monesti työpaikalla olisi miellyttävää istua kahvilla yhdessä. Pandemia-aikana olemme joutuneet tekemään uudenlaisen ohjeistuksen myös taukoihin ja emme kahvittele yhdessä.
4. Käytämme hengityssuojaimia.
5. Kunnioitamme muita.

Yhdessä eteenpäin

Koronaväsymys alkaa näkyä ja tuntua varmasti kaikkialla, alasta ja paikasta riippumatta. Me Projektivoimalla haluamme pysyä positiivisina, jatkaa työntekoa turvallisesti ja työllistää rakennusalan työntekijöitä myös tulevaisuudessa.

Töihin Projektivoimalle?

Täytä osaamispohjainen profiili tästä

Luo profiili

Löydät avoimet työpaikkamme tästä

Avoimet työpaikat

Ota meihin yhteyttä

Ota yhteyttä

Projektivoima

Voimaa Projektiin!